Animation director Ami Lindholm has created Mother and Milk animation film. Elokuva jossa äitiys ja imetys kohtaavat.

Vaikea imetys – näin sai alkunsa Mother and Milk

posted in: animaatio

Kun vauvani syntyi, kaikki sujui loistavasti. Vauva oli niin söpö ja meillä oli hauskaa. 

Mutta imetyksen aloitus, se oli vaikeaa! Olin nähnyt aiemmin vain niitä äitejä jotka imettävät lapsiaan rennosti lonkalla. En tiennyt että maito ei heti nouse, rinnanpäät menevät rikki ja sattuu niin paljon että itkettää. Tai että ongelma voi olla päinvastainen: maitoa tulee heti liikaa ja rinnat pakkautuivat kivuliaasti.

Vaikea imetys – tästä kaikki alkoi

Vauva nukahteli rinnalle, ei osannut oikeaa imuotetta ja söi aina vaan vähän kerrallaan. Maidontuotannon nostamiseksi piti pumpata, joka kerta enemmän, siis rinnoista joista maitoa ei vielä tule. Sairaalan imetysohjaus oli ensiluokkaista ja siihen todella panostettiin. Mutta oli se myös aika kuumottavaa, koko ajan piti saada pumpattua muutama milli enemmän kuin aiemmin. Lisämaidon uhka väijyi ilmassa, jotenkin ajattelin että jos en nyt onnistu niin sitten imetys loppuu kokonaan. Olin henkisesti tosi yksin. Ja se ahdistus, en pysty ruokkimaan omaa lastani!

Tiesin että pitää olla rentoutunut, jotta imetys onnistuisi. Moneen kertaan kopiodut imetyslappuset ja kuumottavan tiukka imetysohjaus eivät juuri tehneet oloa rennoksi. Tuli satunnaisia toivonhippusia. Yksi kätilö lohdutti että hänkin imetti kuukausia rintakumilla. Ja että on kolmien vesien päivä: tulee itkut ja veret ja sitten maidot. Tuli olo että tunteet ovat sallittuja.

lopulta imetys onnistui!

Aloin huijaamaan itseäni, ajatukseni ohjautuivat maitovirtoihin, maitoputouksiin. Suljin silmäni ja kuvittelin että maitoa on tarpeeksi, maailman täydeltä. Ja niin, hitaasti ja vähän kerrassaan, imetys alkoi sujua. Vauvakin oppi joka päivä enemmän ja alkoi vähitellen syömään niin että se ei sattunut. Ja lopulta minusta tuli se äiti joka rennosti imettää kantaen vauvaa lonkalla missä ja milloin vaan!

Tämä kokemus jäi vahvasti mieleeni ja se alkoi muotoutua tunnelmiksi, animaation hetkiksi, tarinaksi.  Tein tämän elokuvan koska en löytänyt tukea siihen henkiseen kasvuprosessiin. Halusin kertoa nimenomaan imetyksen kokemuksesta, miltä se tuntuu?  Meillä on niin paljon tietoa ja valistusta, mutta osaammeko tukea vanhempia siinä tunnepuolessa? 

Siinä kohtaa kun tieto ei riitä, on taide ratkaisu. Taiteen keinoin voin näyttää kokemuksen, minkälaista se on, miltä se tuntuu. Elokuvan avulla voin kuljettaa ihmiset tämän koko prosessin läpi. Halusin näyttää sen hämmennyksen uudessa tilanteessa. Miltä tuntuu kun oma ruumis yhtäkkiä suihkuaa maitoa? Kun koko elämä pyörii vauvan tarpeiden ympärillä. Ja yksi tärkeä hetki mistä halusin kertoa, on se missä Äiti raivoaa vauvalle epätoivoisena. Halusin kertoa että tunnemyrskytkin kuuluvat asiaan, ettei se tulisi uusille vanhemmille yllätyksenä. Ja mikä tärkeintä, halusin myös näyttää sen hetken kun helpottaa, vaikka alku on vaikeaa niin jossain kohtaa elämä asettuu taas ennustettavaksi ja turvalliseksi.

imetys, oppiminen, nauraminen

Ja vielä, on muistettava että tämä ei ole mikään opetuselokuva vaan minun omaan kokemukseeni pohjautuva teos. Otin kaikki vapaudet liioitella, ja aika pian elokuva lähteekin todella lapasesta. Kuitenkin pidin huolen että imetystaipaleen eri vaiheet, kuten imetyksen käynnistyminen, alkuvaiheen pitkä imetys, maidon pullotus, tiheän imun kaudet, ym. ovat elokuvasta löydettävissä ja ne on kuvattu sen verran realistisesti kuin tällaisessa absurdissa animaatiossa on mahdollista. Ja olen sitä mieltä että sanoma menee paremmin perille kun vähän myös naurattaa.

Katso elokuvan trailer tästä: Mother and mIlk Trailer

Mother and Milk ja Ami Lindholm me naiset -lehdessä 2019 – lue artikkeli tästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *